NATO-keskustelu 17.1.2022
Alustuksena NATO-keskustelulle Olli Kotron haastattelu Brysselissä.
Alustuksena NATO-keskustelulle Olli Kotron haastattelu Brysselissä.
Koronadystopia: ”Järjestelmä päättää” – AM (avoin.media) Yhteisblogi yhdessä Tuomas Malisen kanssa, joka sensuroitiin Uuden Suomen puheenvuorosta noin 40min:ssa.
Nimeni on Ville-Veikko Elomaa. Olen ammatiltani kirurgi ja tehnyt töitä kansan parissa yli kahden vuosikymmenen ajan. Rakastan työtäni ja ihmisten auttamista. Pyrin tekemään parhaani, vaikka aina se ei riitäkään. Olen lääkäri, joka hoitaa, mutta luonto päättää, minkä se parantaa. Minulla on puoliso ja neljä lasta, ja yksi lapsenlapsi. Kannan näistä läheisistäni suurta huolta. Kannan…
Viime aikoina omavaraisuus ja suomalaisen maatalouden tila ovat nousseet puheenaiheiksi ja otsikoihin yhä tihenevässä määrin. Useat puolueet ovat ottaneet teemoikseen suomalaisen maatalouden tukemisen ja omavaraisuuden kehittämisen. Erilaiset ruokapiirit, osuuskuntamallit ja muut ideologiset ryhmittymät puhuvat lähiruuan puolesta. Päädyimme pohtimaan, mitä minä yksilönä, voisin tehdä omavaraisuuden varmistamiseksi ja kotimaisen pienmaatalouden pelastamiseksi. Viitaten Helsingin Sanomien artikkeliin 26.3.2022 Pärjääkö…
Ovatko koronarajoitukset liian tiukkoja vai liian lepsuja? Onko koronan vaarallisuutta liioiteltu vai kenties vähätelty? Ovatko koronarajoitukset uusi normaali ja ovatko vapautemme uhattuna? Vieraina studiossa yleiskirurgian, traumatologian ja ortopedian erikoislääkäri Ville-Veikko Elomaa, solubiologian dosentti Pirta Hotulainen sekä kansalaisaktivisti ja yrittäjä Ossi Tiihonen.Toimittajana Rami Ojares. TV7-teemailta | Koronarajoitukset | TV7 Ensilähetys: ke 10.2.2021, Taivas TV7 Jaksonumero: 9…
Vol2: Maskigate Koronadystopia vol 2: Maskigate – AM (avoin.media) Maskigate Vol2: Koronadystopia jatkuu | Uusi Suomi Puheenvuoro Johdanto sosiologiaan Kun kaksi toisilleen vierasta ihmislajin edustajaa kohtaa vaikkapa kahvilassa, niin todennäköisesti nämä lajitoverit tulevat mainiosti juttuun keskenään. Mikäli nämä yksilöt lyöttäytyvät samalla tavalla pukeutuviin ryhmiinsä, niin eri ryhmät alkavatkin pitää toisen vieraan ryhmän edustajia erilaisina ja…
Aluevaltuuston ryhmäpuheenvuoro 18.12.2023 Sibeliustalo Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät aluevaltuutetut! Olemme tänään kokouksessa päättämässä talousarviosta vuodelle 2024 ja luomassa alustavaa suuntaa taloudelle tuleville vuosille. Politiikan liikkumavara on hyvinvointialueen taloutta suunniteltaessa hyvin kapea. Päijät-hämeen hyvinvointialueella on tehty tasapainottavia toimenpiteitä PHHYKY:n aikana. Tämä valitettavasti näkyy valtiolta saatavassa tarveperusteisessa rahoituksessa negatiivisesti eikä tällä alueella tehtyjä rakenteellisia uudistuksia ja säästötoimia…