Etusivu » SOTA, IHANA KAMALA SOTA
Blogit

SOTA, IHANA KAMALA SOTA

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24.2.2022 (Venäjän hyökkäys Ukrainaan 2022 – Wikipedia). Suomessa oli jo kesästä 2021 lähtien mediassa alkanut Nato-myönteinen keskustelu. Monet kansanedustajat aloittivat suorasukaisia Nato-kannanottojaan viimeistään syksyllä 2021 (Elina Valtonen: Suomen tulisi liittyä Natoon | Verkkouutiset). Itselleni ei ollut yllätys, että hyökkäys Ukrainaan sai Suomessa monen NATO-kielteisen henkilön kääntymään läntisen sotilasliittouman kannalle, vaikka aiemmin olivat vahvasti epäröineet liittymistä. Tällä hetkellä voitaneen puhua jopa NATO-hysteriasta, jossa NATO:n vastustajat leimataan Putinisteiksi. Aitoa keskustelua ei kyetä käymään ilman leimautumisen vaaraa.

Lapsuuteni sodat

Lapsuuteni kodissa ei oltu erityisen uskonnollisia eikä poliittisia 1970- ja 80-luvuilla. Suomen käymistä sodista tai sisällissodasta ei käyty keskusteluja. Silti minua kiehtoi sota ja sen sankaritarinat ja taktiikat. Näitä kävin läpi omissa leikeissäni yksin tai parhaan ystäväni kanssa. Lähes kaikki leikkini liittyivät erilaisiin taisteluihin eri aikakausilta. Rakentelin itse aseita puusta ja suojakilpiä kovalevystä. Isäni rakensi minulle jopa pienen tykin ja joskus jonkun puuaseenkin. Koko sieluni kihisi innosta saadessani kokea sotaleikkien jännityksen. Rehellisesti sanottuna en nauttinut suuresti muunlaisista leikeistä.

Analysoin itseäni jo lapsena ja mietin, että olenko täysin normaali, koska nautin näistä leikeistä. Onhan sota  oikeasti kärsimystä ja tappaminen väärin. Ajoin koin huonoa omatuntoa ja lyhyen aikaa jopa koitin sammuttaa huonoa omatuntoa leikkimällä olemalla ”Jumalan sotilas”. Lopulta luovutin ja annoin itseni nauttia siitä mistä aidosti nautin…sodasta. En voinut valehdella itselleni. Minun oli saatava toteuttaa itseäni.

Kaveripiirissäni oli paljon sotaveteraanien lastenlapsia. Kirjahyllyillä oli heidän sota-ajan valokuviaan. Parhaan kaverini isällä oli kokoelma vanhoja aseita kasakkamiekasta lunttulukkoon saakka. Tuntematon Sotilas ja muut sotaelokuvat olivat suosikkejani.

Varusmiespalvelus

Teini-iässä minulla oli idealistinen aikakausi ja koin pasifismin ideologian mielessäni. Viihdyin armeijassa varsinkin alokasaikana tavattoman hyvin. Pasifismi ja kiinnostukseni lääketieteeseen sai minut hakeutumaan lääkintä-aliupseerikurssille. Tämä kurssi oli kiehtova ja suoritin sen innolla. Silti mieltäni jäi kaivelemaan, etten mennytkään RUK-kurssille, johon minulle oli myös tarjottu mahdollisuutta. Tämä jäi harmittamaan minua vuosiksi. En ollutkaan niin pasifisti kuin halusin olla.

Punainen Risti ja sotakirurgia

Armeijan jälkeen pääsin lääketieteelliseen ja päädyin erikoistumaan kirurgiaan. Elämäntilanteeni esti minua toteuttamasta haavettani sotakirurgiasta ensin, mutta lopulta siihen tuli mahdollisuus. Suoritin useita pieniä Punaisen Ristin järjestämiä koulutuksia voidakseni lähteä ensimmäiselle komennukselleni. Sattumalta ensimmäiseksi kohteekseni osui Isis´n vastaan käytävien taistelujen loppunäytös Mosulissa keväällä 2017. Komennukseni kesti vain vajaan kuukauden, mutta siinä ajassa hoidettavaksemme tuli taistelukaasujen uhreja sekä erilaisia ampuma- ja räjähdevammoja. Pieni sotakirurgi minussa sai kokea lyhyessä ajassa tämän maanpäällisen helvetillisen paratiisin.

SOJO14 ja MINUSMA

Sotaonneni jatkui. Onnekkaan sattuman kautta minut hyväksyttiin sodanjohtajakurssille vanhoilla päivilläni. Pääsin tekemään paikon, sain uuden mahdollisuuden RUK-kurssin suorittamiseen. Olin onneni kukkuloilla. Suoritettuani kurssin osallistuin kriisinhallintajoukkojen yhteistehtävään Malissa (MINUSMA) 2019. Olin osa kirurgista lääkintäryhmää, joka seurasi joukko-osaston huoltotukena mahdollisten uhrien varalta (Tillsammans är vi starkare – Försvarsmakten (forsvarsmakten.se)). Sain olla sotilas melkein kolmen kuukauden ajan Saharan autiomaassa.

SODAN REALITEETIT

Olen tässä kirjoituksessani halunnut avata omaa suhtautumistani sotaan. Vaikka olen päässyt kokemaan sotaa melko läheltä, en silti ole koskaan ollut tilanteessa, jossa minä olisin joutunut kokemaan kuoleman pelkoa. En siten tiedä, miten siihen silloin suhtautuisin ja miten se vaikuttaisi mieleeni. Järkkyisikö se? Nauttisinko tilanteesta silti? Tekisikö huoli omaisista sodan kauhujen keskellä minut hulluksi, vaikka itse en kuolemaa pelkäisikään?

Muistan elävästi erään palkkasotilaan haastattelun 1990-luvulla Helsingin Sanomissa. Tämä suomalainen palkkasotilas kertoi Jugoslavian sisällissodassa olleena pelänneensä kuolemaa taistelun tiimellyksessä, mutta selvittyään hengissä, tilaa seurasi adrenaliinimyrsky ja euforia, jota ei muutoin elämässä pystynyt kokemaan. Niinpä uutta taistelua tavallaan odotti, päästäkseen kokemaan uudelleen tuon euforian. Omaa reaktiota ei silti pysty ennakoimaan. Muistan erään toisen palkkasotilaan kertoneen, että vasta todellisessa taistelutilanteessa näkee, kenen hermo kestää. Koulutuksen priimus tai upseeri-status ei takaa taistelukelpoisuutta. Suomalaisten sotasankareiden joukosta löytyy näitä harvinaisuuksia, kuten Lauri Törni Lauri Törni – Wikipedia , jonka keskittymiskyky terävöityi taistelutilanteissa. Kaikki munat eivät mahdu samaan koriin, niinpä Laurin siviilielämä ei ollut yhtä loistokasta.

MITÄ IHMISEN PSYYKELLE TAPAHTUU SODASSA?

Sotia edeltää hurmioitunut kaipuu rintamalle. Sodan oikeutus vahvistaa tunnetta. Useimmat nuoret eivät usko olevansa kuolevaisia tai ainakin suhtautuvat kuolemaan vähäisemmällä pelolla kuin iäkkäämmät henkilöt. Niinpä nuori sotilas on rintamalla käyttökelpoisempi kuin iäkkäämpi, viisaampi ja harkitsevaisempi.

Miten innokkaan ja sankaritekoja halajavan mielen käy rintamalla tositilanteessa?

Asiaa on tutkittu. Ihmismieli ei kestä lajitoverinsa surmaamista, vaikka kyseessä olisi vihollinen. Eniten sotilaista kärsivät ne yksilöt, jotka tappavat toisen ihmisen tai uskovat tappaneensa, ovat haavoittuneet taistelussa tai ovat joutuneet todistamaan siviiliuhreja, olivat nämä sitten haavoittuneita tai kuolleita. Nämä sotilaat ovat erityisen suuressa itsemurhariskissä, tai vähintäänkin ovat herkemmin masentuneita tai heille kehittyy PTSD (post traumatic stress disorder). The Psychological Costs of War: Military Combat and Mental Health | NBER  Ongelma ei synny pitkistä komennuksista vaan itse intensiivisen taistelukontaktin kestosta. Etulinjassa jatkuvan kuoleman pelon alla eläessään, sotilaan psyyke arvioitiin kestävän 60-240 päivää. Tosin tiukoissa taisteluissa, kuten Normandian maihinnousua seuraavissa taisteluissa, joukot pysyivät psyykkisesti taistelukuntoisina vain noin 30 vuorokautta ja jo 45 vuorokauden jälkeen joukot alkoivat olla ”vegetatiivisessa” tilassa. Toki reilu puolet joukko-osastosta voidaan palauttaa taistelukuntoiseksi muutaman päivän loman jälkeen, mutta lopulta jokaisen yksilön raja tulee vastaan. Vain hyvin harva säästyy psyykkiseltä romahdukselta, jos stressitilanne jatkuu. Moni saa pysyviä psyykkisiä vaurioita, joista meillä Suomessakin on omat kokemuksemme sotaa käyneistä sukupolvista alkoholi- ja huumeongelmineen. Väkivaltakaan ei jäänyt sotatantereelle, vaan on seurannut perintönä siviilielämässä. WWII Post Traumatic Stress | The National WWII Museum | New Orleans (nationalww2museum.org)

LOPUKSI

Meillä on taipumus ihannoida sotaa ja sen sankareita. Itse sodassa ei ole voittajia rintaman kummallakaan puolella, olit sitten hyökkäävä tai puolustava osapuoli. Sotaan ei pidä yllyttää, varsinkaan, jos ei ole itse henkilökohtaisesti valmis menemään puolustamaan ase kädessä ideologiaansa. Sota rikkoo jokaisen, joka etulinjassa puolustaa niiden ideologiaa, jotka harvoin itse osallistuvat verisimpään osuuteen. Jos sota rikkoo sotilaan henkisesti, voi jokainen mielessään kuvitella, mitä se tekee siviileille.

Suomi on innokkaasti juoksemassa NATO:n syliin turvaan. Tätä turvaa kohti juostessamme, tulee meidän säilyttää realismi tämän turvan realiteeteista. Olimme NATO:ssa tai ei, meidän ei kannata kuvitella olevamme voittamattomia ja sodalta suojassa. Emme saa unohtaa diplomatiaa ja henkilötason kanssakäymistä jopa kaikkein vastenmielisimpien henkilöiden kanssa, jos sillä voidaan turvata kansakuntamme rauha ja turva. NATO ei suojaa meitä sodan traumoilta, jos sota NATO:sta huolimatta tulee. NATO ei myöskään poista sitä tosiasiaa, että vihollista kannattaa aina kunnioittaa, eikä milloinkaan aliarvioida. Meidän on pidettävä päämme kylmänä.

Similar Posts